Matkalaukkujen pakastuspalvelu
~ Matkailijan paras kumppani – Ehkäisee luteiden leviämisen kotiisi ~
Tarjoamme matkalaukkujen pakastuspalvelua luteiden, turkiskuoriaisten, torakoiden ja muiden ryömivien hyönteisten hävittämiseen matkatavaroista ja muista irtaimistoista. Tämä erityispalvelu on suunniteltu erityisesti maailmanmatkaajille. Asiakkaan irtaimisto tai matkatavarat pakastetaan vähintään -20 °C asteessa 3 vuorokauden ajan.

Sisällysluettelo
Hyönteiset kuolevat varmasti pakastuspalvelussamme
Pakkanen on tehokas tapa tappaa kaikki luteiden kehitysvaiheet, muna-asteelta aikuiseen yksilöön. Lisäksi se tuhoaa russakat, torakat, vaatekoit, ihrakuoriaiset, pilkkuturkiskuoriaiset ja turkiskuoriaiset.
Valitettavasti monet matkustajat joutuvat ikävään yllätykseen huomatessaan hotellihuoneessaan luteita. Tällöin on suuri riski, että luteet pääsevät myös matkatavaroihin ja matkustaja voi huomaamattaan tuoda niitä kotiinsa.
“Matkalaukun pakastus on halpa vakuutus siitä, että luteet eivät pääse kotiisi levittäytymään.“
Samoin sain ajantasaista tietoa pakastukseni edistymisestä.
Palvelu oli ystävällistä ja asiallista. Suosittelen !
Voin lämpimästi suositella muillekin! Asiakaspalvelunumerosta sai myös hyvin tukea ja neuvontaa, jos jokin asia huoletti.
Kiitos loistavasta palvelusta! 🙂
Matkalaukun pakastaminen on erittäin suositeltavaa tilanteissa, joissa lomakohteessa on havaittu luteita tai olet saanut epämääräisiä puremia.

Matkalaukun pakastaminen on erittäin suositeltavaa tilanteissa, joissa lomakohteessa on havaittu luteita tai olet saanut epämääräisiä puremia. Matkalaukkujen pakastuspalvelu tarjoaa sinulle huippuluokan ratkaisun varmistaaksesi, että voit nauttia lomastasi täysin huolettomasti ja palata kotiin turvallisesti. Tutustu palveluumme ja anna meille mahdollisuus tehdä matkastasi ja kotiinpaluustasi mahdollisimman miellyttävää ja stressitöntä!
Vaikka tiedämme, että luteet kuolevat jo -20 °C asteessa, mutta haluamme varmistaa hävittämisen tehokkuuden vakavasti suhtautuen. Siksi pakastamme irtaimiston noin -25 °C asteessa varmistaaksemme, että kaikki irtaimistossa olevat hyönteiset kuolevat. Yksikin elävä lude tai munan jääminen matkatavaroihin johtaa ludeongelmaan kotona.
Kuinka kauan pakastus kestää?
Pakastus kestää oletuksena 3 vuorokautta, mutta voit halutessasi varata lisäpäiviä pakastuspalveluun. Suositellut pakastusajat eri hyönteislajeille löytyvät varaussivulta.
Korvaako vakuutus?
Matkatavaravakuutus tai kotivakuutus voi mahdollisesti korvata luteiden tuhoamisen matkatavaroista.
Ota yhteyttä omaan vakuutusyhtiöösi saadaksesi korvauksen palvelumme käytöstä.
Mitä hyönteisiä tuhotaan?
Meidän ammattimaisessa käsittelyssä luteet, turkiskuoriaiset, torakat, russakat, vaatekoit sekä muut hyönteiset tuhotaan varmasti!
Pakastuspalvelumme käytännössä
1 Varaa pakastinarkku
Tee pakastuspalvelun varaus helposti verkkosivustomme kautta osoitteessa https://bugbusters.fi/pakastuspalvelun-varauskalenteri/. Varaamalla pakastimen varmistat sen käytön vähintään 3 vuorokauden ajaksi. Huomioithan, että varaus koskee itse pakastinta. Suosittelemme tuomaan matkalaukkusi Aviapoliksen vastaanottopisteeseen 2-3 vuorokautta ennen pakastuksen alkua.
Esimerkki: Jos saavut lentokentältä torstaina 23.11 klo 22:00 vastaanottopisteeseen, suosittelemme varaamaan pakastuksen alkavaksi aikaisintaan lauantaina 25.11.
Mikäli matkalaukkusi eivät mahdu varattuun pakastimeen, varaamme puolestasi toisen vapaan arkun. Uuden arkun varaus veloitetaan hinnastomme mukaisesti erillisellä laskulla.
2 Mitä matkatavaroita voi pakastaa?
Useimmat matkatavarat voidaan laittaa pakastimeen ilman ongelmia. Koko matkalaukku voidaan periaatteessa pakastaa sellaisenaan, mutta ennen pakastamista on tärkeää poistaa nestemäiset aineet, rasvat ja kosteat meikit. Elektroniikkaa voi myös pakastaa, mutta sen käynnistämistä tulisi välttää kahden vuorokauden ajan pakastuksen jälkeen. Vaihtoehtoisesti herkät esineet, jotka eivät kestä pakastamista, voi imuroida huolellisesti. Imuroinnin päätteeksi pölypussi tulee hävittää roskikseen kodin ulkopuolella.
3 Käsittele pakastettava matkalaukku
Poista matkalaukustasi ne esineet, jotka eivät kestä pakkasta. Laita matkalaukku suureen ja erittäin vahvaan jätesäkkiin tai kelmuta se huolellisesti kiristekelmulla. Sulje pussin suu joko teipillä tai nippusiteellä.
Huomio: Vastaanottopisteessä ja pakastuspisteessä on saatavilla jätesäkkejä sekä nippusiteitä hätätapauksia varten, mikäli et pysty hankkimaan tarvittavia tarvikkeita matkalaukkujesi suojaamiseksi ajankohdan vuoksi.
Huomio: Matkatavaroiden suojaus ja lajittelu tulee suorittaa ennen pakastuspisteeseen tuomista. Huolehdi pakastettavan irtaimiston erittäin tarkasta suojauksesta, jotta luteiden leviäminen tiloihimme tai muiden asiakkaiden irtaimistoihin estyy.
Pakastuspalvelun tilattuasi saat tarkemmat toimintaohjeet sähköpostitse.
4 Matkalaukun toimitus pakastuspisteeseen
Voit toimittaa matkalaukut 3 eri tavalla Hyvinkään pakastuspisteeseemme.
- Voit tuoda matkalaukkusi suoraan Hyvinkäälle itsepalvelupisteeseemme aikaisintaan 3 vuorokautta ennen varauksesi alkamista mihin tahansa haluamaasi aikaan, kuitenkin viimeistään varauksen aloituspäivänä. Saat ovikoodin itsepalvelupisteeseen, jonne voit jättää matkatavarasi odottamaan pakastuksen alkua. Pakastuspisteemme sekä Aviapoliksen vastaanottopiste (itsepalvelupisteet) on avoinna ympäri vuorokauden joka päivä vuoden ympäri. Muistathan, että palvelupisteissämme ei ole henkilökuntaa, joten se toimii täysin itsepalveluperiaatteella.
- Toimita matkatavarasi kätevästi Helsinki-Vantaan lentokentän Aviapolis-alueella sijaitsevaan vastaanottopisteeseemme. Noudamme pakastettavat matkatavarat vastaanottopisteeltä ja kuljetamme ne turvallisesti pakastuspisteeseemme. Vastaanottopisteemme sijaitsee noin 2 kilometrin päässä lentokentästä. Huomioithan, että matkatavarat tulee toimittaa vastaanottopisteelle viimeistään 1 vuorokausi ennen arkkupakastimen varauspäivää.
- Bug Busters tarjoaa noutopalvelun, joka mahdollistaa kotiosoitteestasi pakastettavan irtaimiston turvallisen kuljetuksen Hyvinkään pakastuspisteelle. Noudon ajankohta sovitaan erikseen asiakkaan kanssa, ja palvelu on saatavilla, kun kotiosoitteesi sijaitsee alle 100 kilometrin päässä Hyvinkään pakastuspisteestä.
5 Matkalaukkujen pakastus
Pakastamme matkatavarasi varauspäivänä, ja saat erillisen ilmoituksen sähköpostiisi heti, kun pakastus on aloitettu. Järjestelmämme valvoo jatkuvasti arkkupakastimien lämpötiloja varmistaen, että ne pysyvät riittävän kylminä.
Esimerkiksi luteet eivät selviä -20 asteen lämpötilassa. Pyrimme säilyttämään lämpötilan noin 5-10 astetta alhaisempana varmistaaksemme, että kaikki kohdehyönteiset kuolevat käsiteltävistä tavaroista.
6 Nouda pakastettu irtaimisto
Pakastuksen valmistuttua voit noutaa pakastetut matkalaukut milloin tahansa vuorokauden ympäri, joka päivä, vuoden jokaisena päivänä Hyvinkään pakastuspisteeltämme.
Bug Busters voi myös palauttaa pakastetun irtaimiston kotiosoitteeseesi. Palautuksen aikataulu sovitaan erikseen asiakkaan kanssa. Tämä palvelu on saatavilla, mikäli kotiosoite on alle 100 kilometrin päässä Hyvinkään pakastuspisteestä.
Meillä on useita pakastimia kooltaan 400 ltr – 560 ltr. Varaushinnat alk. 90 EUR / 3 vuorokautta. Tarkemman pakastinarkkujen koot sekä varaushinnat näet suoraan varauskalenteristamme.
Varaa paikkasi nyt ja takaa kotisi puhtaus ilman luteita matkan jälkeen.

Älä ota turhia riskejä, koska se saattaa tulla erittäin kalliiksi
Älä anna luteiden pilata loman jälkeistä aikaa – valitse luotettava ja tehokas ratkaisu. Matkalaukkujen pakastuspalvelumme auttaa sinua palaamaan kotiin ilman ylimääräisiä huolenaiheita.
Tämä aihe saattaa kauhistuttaa sinua ja tuntua erittäin hankalalta, mutta usko meitä. Saat erittäin helposti ymmärrettävät ohjeet ennen pakastusta ja sinun tarvitsee vain toimittaa matkatavarasi meille. Me hoidamme loput puolestasi ja tuhoamme joka ikisen luteen, luteen munan ja poikasen matkatavaroistasi sekä matkalaukustasi. Olemme auttaneet jo yli +400 matkailijaa pelastamaan matkatavaransa matkan jälkeen.
Pakastuspiste Hyvinkää
Bug Busters Oy
Pakastuspiste / Itsepalvelupiste 24h
Martinsyrjäntie 14, Halli 19
05810 Hyvinkää
p. 0600 96 669
Avoinna: 24/7/365

Vastaanottopiste Helsinki- Vantaa Aviapolis
Bug Busters Oy
Vastaanottopiste / Itsepalvelupiste 24h
Forenom piha-alue
Sokkakuja 1, 01530 Vantaa
p. 0600 96 669
Avoinna: 24/7/365

~ Sano hyvästit ryömiville hyönteisille ~
Hakusanat
#ranska #italia #kreikka #pariisi #portugali #saksa #espanja #malta #kypros #puola #latvia #liettua #viro #thaimaa #hotelli luteet #luteita hotellissa #pakkanen tappaa luteet #lude pakastus #lutikka pakastus #luteita hotellissa #aviapolis #helsinki-vantaa lentokenttä #hostell #forenom #luteita matkalaukussa #matkalaukun puhdistus luteista #matkalaukku luteet #hotelli luteet #hostelli luteet #air bnb luteet #ranska luteet #pariisi luteet #luteet piinaavat Pariisia #Pariisi täyttyi luteista #Ranskassa käydään sotaa lutikoita vastaan #Pariisin ludeongelma räjähti käsiin Mitä tehdä, kun löytyy luteita hotellihuoneesta #Luteiden torjunta matkatavaroissa #Hotellilude – toimenpiteet matkatavaroille #Luteet matkalaukuissa – ohjeet #Luteiden leviämisen estäminen matkoilla #Luteiden leviämisen estäminen matkan jälkeen #Matkatavaroiden desinfiointi luteiden varalta #Hotellihuoneen luteiden havaitseminen ja suojelu matkatavaroille #Mitä tehdä, jos löydät luteita matkalaukusta ulkomailla
Viimeisimmät kommentit