Aikuisen luteen on mahdollista selviytyä ilman veriateriaa suotuisissa olosuhteissa jopa 18 kuukautta. Sen sijaan luteen poikaset, eli nymfit, tarvitsevat veriaterian kahden viikon kuluessa kuoriutumisestaan. Nymfit eivät kykene vaihtamaan kehitysvaihettaan, ja ne kuolevat nääntyen kahden viikon sisällä. Luteella on kehitysvaiheita yhteensä 5

Luteet yleensä syövät isäntäänsä, kun tämä nukkuu, noin kerran viikossa. Ruokailu tapahtuu pääasiassa puolen yön ja aamuyön tunteina. Seinäluteen on tärkeää syödä säännöllisesti, jotta se voi lisääntyä. Luteen poikanen tarvitsee veriaterian max 2 viikon välein.

Luteet suunnistavat veriateriansa äärelle ihmisen tuottaman hiilidioksidin, feromonin, hien sekä lämmön perusteella. Ihmisessä on 1000 kertaa enemmän houkutinta, kuin feromoniansoissa. Tämän vuoksi feromoniansat eivät tahdo toimia, jos samassa huoneistossa nukkuu ihmisiä. Viimeaikaisen tutkimuksen perusteella petivaatteiden, kuten lakanoiden, värillä näyttää olevan merkitystä. Jotkut värit houkuttelevat näitä hyönteisiä enemmän kuin toiset. Tutkimus osoitti, että luteet pitävät erityisen houkuttelevina tummanpunaisia ja mustia lakanoita.

Lutikan aiheuttama purema muistuttaa hyttysen pistoa ulkonäöltään, ja puremajälkien koko vaihtelee suuresta erittäin kutiavasta jäljestä lähes huomaamattomaan. Monet eivät välttämättä havaitse puremia eivätkä saa näkyviä tai kutiavia jälkiä, jonka vuoksi luteiden löytyminen tulee usein yllätyksenä. Kun henkilö joutuu ensimmäistä kertaa luteen puremaksi, reaktion ilmaantumiseen voi kulua 1–2 viikkoa tai pahimmassa tapauksessa jopa puoli vuotta.. On huomionarvoista, että usein miehet eivät saa näkyviä puremajälkiä, vaikka luteet syövät heitä aivan samalla tavalla kuin muitakin asunnossa olevia.

Alkuvaiheessa luteet lisääntyvät maltillisesti. Aikuinen lude munii 1-5 munaa päivässä, riippuen mm. huoneiston kosteudesta ja lämpötilasta. Lutikan munat kuoriutuvat noin viikossa hyvissä olosuhteissa. Naaraslude munii elinkaarensa aikana noin 200-600 munaa.
Kun ensimmäinen lude on tullut kotiisi kestää noin 2kk, jolloin luteiden lisääntymisessä tapahtuu eksponentiaalinen kasvu.